Ohjeita Akitan hankkimista harkitsevalle

Akita on pentuna suloinen, kuten kaikki koiranpennut. Pennusta kasvaa kuitenkin suuri ja voimakas aikuinen koira. Mitään koiraa, pientä tai suurta, ei tulisi hankkia hetken mielijohteesta eikä pelkän kauniin ulkonäön perusteella. Rodun ominaisuuksista tulisi ottaa selvää ja harkita, sopiiko juuri tämä rotu minulle.

Koiraa hankkiessa täytyy myös ottaa huomioon, että koiran tulo perheeseen väistämättä aiheuttaa muutoksia jokapäiväiseen elämään. Oletko valmis näihin muutoksiin? Oletko valmis antamaan koirallesi säännöllistä ja riittävää liikuntaa, ravintoa ja hoitoa? Oletko fyysisesti riittävän voimakas käsittelemään isoa koiraa, jos se vaikka intoutuu kiskaisemaan tosissaan taluttimesta? Oletko ehkä valmis luopumaan jostain aikaa vievästä harrastuksestasi koiran tullessa taloon?
Entä eläinlääkärikäynnit, rokotukset, lonkkakuvaukset, koiraverot, jne.? Koiran hinta ei muodostu pelkästä pennun hinnasta, myös sen hoitamiseen kuluu rahaa. Kuten huomaat, monia asioita tulisi ottaa huomioon koiraa hankittaessa. Vaikka koirasta on paljon iloa, myös vastuu koiran hyvästä hoidosta lankeaa sinulle!

Jos kuitenkin olet päättänyt hankkia koiran ja harkitset Akitaa, hanki rodusta paljon tietoa! Nämä sivut ovat vain lyhyt kuvaus rodusta. Parhainta tietoa saat koirien omistajilta ja kasvattajilta. Kysele heidän kokemuksiaan ja mielipiteitään. Useimmat omistajat kertovat mielellään koirastaan ja ovat siitä ylpeitä. Kaikki kokemukset eivät luonnollisestikaan ole positiivisia, mutta huomaat kyllä, että ylivoimaisesti useimmat ovat koiraansa varsin tyytyväisiä.