Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit (alaryhmä 5)
(hyväksytty FCI 16.7.92, käännös SKL-FKK
23.11.94)
Alkuperämaa: Japani
KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira
LYHYT HISTORIAOSUUS: Alun perin japanilaiset koirat olivat
kooltaan pienen ja keskikokoisen väliltä - suuria
rotuja ei ollut. Akita Matageja (keskikokoinen
karhunmetsästyskoira) käytettiin vuodesta 1603
lähtien Akitan alueella taistelukoirina. Vuoden 1868
jälkeen niitä risteytettiin tosien ja mastiffien
kanssa, minkä seurauksena rodun koko kasvoi mutta
pystykorvatyypille ominaiset piirteet hävisivät.
Vuonna 1908 koiratappelut kiellettiin, mutta silti akita-rotua
vaalittiin ja kehitettiin kookkaana japanilaisena rotuna.
Tämän seurauksena yhdeksän rodun erinomaista
yksilöä nimettiin "kansallisaarteiksi" vuonna 1931.
Toisen maailmansodan aikana (1939-1945) koirien nahkoja
käytettiin yleisesti armeijan vaatteissa turkiksina. Poliisi
määräsi kaikki koirat, armeijan
käytössä olevia saksanpaimenkoiria lukuun
ottamatta, pyydystettäviksi ja takavarikoitaviksi. Jotkut
harrastajat yrittivät kiertää
määräystä risteyttämällä
koiriaan saksanpaimenkoirien kanssa.
Toisen maailmansodan
päättyessä akitojen lukumäärä oli
vähentynyt runsaasti ja oli olemassa kolme erillistä
tyyppiä: 1) Matagi akita, 2) taistelu-akita ja
paimenkoira-akita. Tämän johdosta rotu oli hyvin
sekavassa tilassa.
Sodan jälkeen puhdasrotuisuus elvytettiin. Silloin
Dewa-linjan Kongo-Go, jossa oli mastiffin ja saksanpaimenkoiran
piirteitä, oli tilapäisesti valtavan suosittu.
Järkevät ja oppineet harrastajat eivät kuitenkaan
hyväksyneet tätä tyyppiä oikeaksi
japanilaiseksi roduksi ja yrittivät poistaa vanhojen,
vieraiden rotujen perimän risteyttämällä
Kongo-Go koiria Matagi akitojen kanssa palauttaakseen
alkuperäisen puhtaan rodun. He onnistuivat vakiinnuttamaan
nykyisen suurikokoisen rodun puhtaan perimän.
YLEISVAIKUTELMA: Suurikokoinen, vankka, tasapainoinen ja
voimakasrakenteinen koira, jonka sukupuolten tunnusmerkit ovat
selvästi erottuvat; erittäin ylväs ja
vaatimattoman omanarvontuntoinen; vahva ja kestävä.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Säkäkorkeuden
suhde rungon pituuteen (mitattuna olkanivelestä istuinluun
kärkeen) on 10:11, mutta nartut ovat rungoltaan hieman
uroksia pidempiä.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Rauhallinen,
uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen.
PÄÄ:
KALLO-OSA: Kooltaan suhteessa runkoon. Otsa leveä ja
otsauurre selvä, ei ryppyjä.
OTSAPENGER: Selvästi havaittava.
KIRSU: Suuri ja musta. Lihanvärinen kirsu on sallittu
valkoisilla koirilla.
KUONO-OSA: Kohtuullisen pitkä ja vahva,
tyvestään leveä, kapeneva, muttei suippo.
Kuononselkä suora.
HUULET: Tiiviit.
HAMPAAT / PURENTA: Vahvat hampaat. Leikkaava purenta.
POSKET: Kohtuullisen kehittyneet.
SILMÄT: Melko pienet, yläviistoon
kääntyneen silmän ulkokulman ansiosta lähes
kolmionmuotoiset, melko etäällä toisistaan;
tummanruskeat, mitä tummemmat, sitä parempi.
KORVAT: Melko pienet, paksut, kolmionmuotoiset,
kärjistään hieman pyöristyneet, melko
etäällä toisistaan, pystyt ja eteenpäin
kallistuneet.
KAULA: Paksu ja lihaksikas, ei löysää
kaulanahkaa, suhteessa pään kokoon.
RUNKO:
SELKÄ: Suora ja vahva.
LANNE: Leveä ja lihaksikas.
RINTAKEHÄ: Syvä, eturinta on hyvin kehittynyt ja
kylkiluut kohtuullisen kaarevat.
ALALINJA JA VATSA: Vatsalinja selväsi
ylösvetäytynyt.
HÄNTÄ: Ylös kiinnittynyt, paksu ja
tarmokkaasti selän päälle kiertynyt; alas
vedettynä hännänpää ulottuu lähes
kintereeseen.
RAAJAT:
ETURAAJAT:
LAVAT: Melko viistot ja kohtuullisen kehittyneet.
KYYNÄRPÄÄT: Rungonmyötäiset.
KYYNÄRVARRET: Suorat ja vankkaluiset.
TAKARAAJAT:
YLEISVAIKUTELMA: Hyvin kehittyneet, vahvat ja
kohtuullisesti kulmautuneet.
KÄPÄLÄT: Paksut, pyöreät,
kaareutuneet ja tiiviit.
LIIKKEET: Joustavat ja voimakkaat.
KARVAPEITE:
KARVA: Peitinkarva on karheaa ja suoraa, aluskarva
pehmeää ja tiheää; lavoissa ja pakaroissa
karva on hieman pitempää; hännässä karva
on pitempää kuin muualla rungossa.
VÄRI: Punaisen kellanruskea, sesam (punaisen
kellanruskea, jossa mustat karvankärjet), juovikas (brindle)
ja valkoinen. Kaikissa yllämainituissa väreissä,
lukuun ottamatta valkoista, tulee olla "urajiro". (Urajiro =
valkosävyistä karvaa kuonon sivuilla, poskissa, leuan
ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännä
alapuolella ja raajojen sisäpuolella).
KOKO:
SÄKÄKORKEUS: Urokset 67 cm, nartut 61 cm;
sallittu vaihtelu +-3 cm.
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista
kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Virheellinen sukupuolileima; ala- ja yläpurenta, puuttuvat
hampaat; pilkullinen kieli; vaaleat silmät; lyhyt
häntä; arkuus.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Muut kuin pystyt korvat;
riippuva häntä; pitkä karva (pörröinen);
musta maski; merkit valkoisella pohjalla.
HUOM: Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti
kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina
kivespusseihin.