| SA / UDS |
|
|
|
|
Tältä sivulta löytyy AUTOIMMUUNISAIRAUKSIEN DIAGNOSOINTI
AUTOIMMUUNISAIRAUKSIEN DIAGNOSOINTI SA - Sebaceous Adenitis SA:ta ei yksikään eläinlääkäri pysty diagnosoimaan silmämääräisesti, sillä SA on diagnosoitu Suomessa myös melkein täysin oireettomaltakin koiralta, vaikka koira oirehtisi SA:lle epätyypillisellä tavalla tai ei lainkaan,saattaa se silti olla sairas. SA:n puhkeaminen ei katso ikää, se voi tulla hyvinkin nuorelle koiralle tai vasta 6-7 vuoden iässä, vaikka kahden vuoden ikää pidetään tyypillisenä puhkeamisikänä. Varman SA-diagnoosin tekemiseksi koirasta otetaan kevyessä rauhoituksessa useita ihobiopsioita, näytepaloja, jotka lähetetään ihosairauksiin perehtyneelle eläinpatologille tutkittavaksi. Moni eläinlääkäri ei tunnista autoimmuunisia ihosairauksia, vaan olettaa hilseilyn ja ihotulehdusten johtuvan allergioista. Lyhyet antibiootti- ja kortisonikuurit vievät oireet pois kuitenkin vain hetkellisesti ja ne usein palaavat entistä rajumpina. Viimeistään tällöin on syytä ottaa koiran ihosta näytepalat, etenkin kun rodussa esiintyy perinnöllisiä ihosairauksia. Akitalla SA on yleistynyt kasvatuksen lisääntyessä huimasti. Jos koirasi oireilee ihollaan, on kannattavaa ensiksi testata se SA:n osalta ja vasta sitten lähteä etsimään syitä muualta. SA voi oireilla monella eritavalla - tai olla melkein täysin oireeton! Usein SA:n ensioireet kuitenkin ovat - korvien sisäpintojen hilseily Ihobiopsianäytteitä tulee ottaa vähintään 4 kappaletta koko ihosta, ei vain ihon päällikerroksesta, sekäterveestä että sairaasta kohtaa ihosta. Näytteet tulee ottaa ensisijaisesti ainakin seuraavista kohdistakoirassa: 1. muuttuneet kohdat ja niiden rajapinnat Näytteet voi pyytää lähettämään esimerkiksi suomalaiseen Patovet laboratorioon, jossa myös oireeton SAon todettu. SA-testin hinta näytteenotto ja -tutkimiskuluineen liikkuu 150-200 euron tietämillä eläinlääkäriasemastaja laboratoriosta riippuen. Summa kuulostaa alkuunsa suurelta, mutta jos koiraa vaivaa SA, mutta syytä haetaan ensisijaisesti kaikkialta muualta, kohoaa eläinlääkärilaskut useasti moninkertaisiksi. VKH (Vogt-Koyanagi-Harada kaltainen syndrooma / Uveodermatologinen syndrooma, UDS) Akita ry:n tietoon ei ole tullut kuin 6 varmaa UDS tapausta vuosien saatossa. SA on siis huomattavast iyleisempi vaiva koirillamme. UDS:n pystyy diagnosoimaan kokenut, silmälääkäriksi erikoistunuteläinlääkäri. Jos oireiden pohjalta epäilet koirallasi olevan UDS:n, mainitse siitä eläinlääkärillesi ja pyydä häntä ohjaamaan sinut lähimmälle tautiin perehtyneelle lääkärille. UDS on Suomessa diagnosoitu jopa alle 1-vuotiaalla koiralla, mutta se voi puhjeta myös myöhemmällä iällä. UDS:ää ei pysty diagnosoimaan ennen oireita. Myös UDS:n ensioireet voivat olla monenlaiset. Ensioireita voivat yksittäin tai yhdessä olla - pigmentin häviäminen kuonosta, huulista ja silmien ympäriltä Etenkin nuorella koiralla UDS saattaa olla hyvinkin aggressiivinen ja saattaa koiran huonoon kuntoon hyvinkin nopeasti. Monesti koiralle ei ole mitään tehtävissä ja lopetus on edessä ennemmin tai myöhemmin. Mistä apua? Epäillessäsi koirallasi SA:ta tai VKH/UDS:ää kehoitamme hakeutumaan ihotauteihin erikoistuneelle eläinlääkärille. SA biopsiat pystyy kyllä otattamaan missä tahansa eläinlääkärillä ja pyytää lähettämään ne eteenpäin tutkittavaksi. VKH/UDS:n varman diagnosoinnin tekemiseksi täytyy eläimen silmä lähettää tutkittavaksi, mutta kokenut ja tautiin perehtynyt eläinlääkäri pystyy tekemään myös silmämääräisen diagnoosin. Ihotauteihin ja SA:han erikoistuneita eläinlääkäreitä: SA Eva Einola-Koponen, Kissa-Koira-Klinikka, Turku SA Outi Kuisma-Parwar, EuroMediVet, Kemintie 25, Tornio SA Leena Saijonmaa-Koulumies, Mevet, Helsinki SA Mirja Kaimio, Vuovet & Apex, Helsinki SA Maija Räihä, Espoon eläinsairaala, Espoo UDS/VKH Sari Jalomäki, Apex, Helsinki Erikoiseläinlääkäreitä pyritään lisäämään sitä mukaa, kun saamme lisää tietoa. Nämä eläinlääkärit ovathoitaneet akitoja ennenkin, mutta kerro myös itse epäilyistäsi. Jos akitasi saa positiivisen diagnoosin yllä mainittuihin AI-sairauksiin, ota yhteyttä joko hallituksen tai jalostustoimikunnan puheenjohtajaan, yhteystiedot löytyvät täältä. Ilmoita koirasi avoimeen terveysrekisteriin. Yhdistys on myös valmis kustantamaan terveysrekisteriin ilmoitetun, SA-diagnosoidun akitan verinäytteen lähettämisen Saksaan SA-tutkimukseen. Tutkimus kaipaa kipeästi näytteitä, jotta ehkä tulevaisuudessa saisimme jonkinlaisen varmuuden SA:n periytymiselle ja parhaimmassa tapauksessa geenitestin. Yhdistyksen jäsenistössä on monia, jotka ovat kokeneet sairauden omalla koirallaan ja voivat toimiavertaistukena jakaen omia kokemuksia ja hoitovinkkejä. AUTOIMMUUNISAIRAUKSIEN HOITO Autoimmuunisairauksiin ei ole parantavaa hoitoa. Oireita voidaan yrittää lievittää lääkehoidoilla. Mitä aggressiivisempi sairaus on, sitä voimakkaampi lääkitys tarvitaan. Usein koira joutuu syömään kortisonia ja antibiootteja koko loppuelämänsä. Hoitoon kuuluvat myös erilaiset kehoa tukevat lisäravinteet,vitamiinit sekä usein myös viikottain ihoa paikallisesti hoitavat kylvyt erikois-shampoilla kuten Allermylja Vetriderm. Jotkut SA-koiran omistajat ovat hoitaneet koiraansa menestyksekkäästi mm. lisäämällä ruokaöljyä koiranruokaan noin 1dl:n päivässä. Ruokaöljyllä voi myös säännöllisesti öljytä koko koiran ulkoisesti. Hilseileviä alueita, korvia ja mahdollisesti kovettuneita ja verslihalla olevia nisiä voi rasvata aloe vera-tuotteiden propolis rasvalla, joka on erittäin paksua ja tahmaista. SA:ta voi yrittää hoitaa myös homeopaattisesti. Jos SA ei ole kovin aggressiivisesti etenevää tyyppiä ja koira saa asianmukaista hoitoa, voi SA:n kanssa elää pitkäänkin ja karvakin saattaa kasvaa takaisin. Pahimmassa tapauksessa tauti sivuoireineen voi kuitenkin viedä koiran hautaan parissa kuukaudessa. UDS:ää voidaan hoitaa oireiden pohjalta. Silmien tulehdukseen antibioottia, homeopaattista hoitoakin voikoittaa, mutta usein hoidoista huolimatta tauti vie voiton koirasta hyvin nopeasti. Jos sinulla on tiedossa esimerkiksi omalle koirallesi toimineita hoitokeinoja tai tarvitset neuvoja sairauksien hoidossa, ota yhteyttä Akita ry:n jalostustoimikuntaan! SA-NÄYTTEIDEN LÄHETYS SAKSAAN Saksassa on meneillään SA-tutkimus akitoille. Tutkimuksen pyrkimyksenä on paikallistaa SA:n aiheuttava geeni tai geenit, selvittää SA:n periytymismalli akitoilla sekä toivon mukaan saada aikaan geenitesti, jolla pystyisimme erottamaan kantajat ja sairaat koirat niistä, jotka eivät sairautta kanna. Kasselin yliopistossa tehtävään SA-tutkimukseen tarvitaan paljon sairastuneiden koirien verinäytteitä. Lisäksi tutkimuksen kohteena ovat sairastuneiden koirien sukutaulut. Verinäytteen lisäksi lähetykseen tulee siis liittää kopio SA-sairastuneen koiran sukutaulusta. Näytteiden lähetys on helpottunut suuresti muutaman vuoden takaisesta. Aiemmin tutkimukseen tarvittiin ihobiopsia, jonka ottaminen vaatii koiran nukuttamisen. Lisäksi näytteen lähettäminen oli kallista, sillä näyte piti kuljettaa Saksaan nestetyppisäiliössä, jotta biopsia ei pilaantuisi liian korkeassa lämpötilassa. Nyt tutkimukseen riittää muutama milli sairastuneen koiran verta, ja verinäytteen voi postittaa normaalissa postissa. Verinäyte ei vaadi säilyäkseen erityistä viilennystä. Verinäytteen otto ja lähetys Saksaan: Verinäyte tulee ottaa eläinlääkärin vastaanotolla. Jokaiselta eläinlääkäriltä löytyy oikeanlainen putki näytettä varten. Näyte tulee ottaa maanantaina, jotta se ehtii perjantaiksi Saksaan. Näytteen on oltava perillä viidessä päivässä tai se pilaantuu. Sairastuneesta koirasta tarvitaan noin 2-4 ml EDTA-verta.Verinäyte pakataan suojakirjekuoreen (kirjekuori, jossa kuplamuovia sisällä) kera kopion koiran sukutaulusta. Sukutaulua tarvitaan SA:n perinnöllisyysmekanismin selvittämisessä. Jos mahdollista, mukaan voi myös liittää kopion lausunnosta, jossa SA todetaan. Lisäksi mukaan tulee liittää Debadenitis-Studie -kaavake, jonka voi ladata täältä. Ennen näytteen postittamista on hyvä laittaa sähköpostia joko saksaksi tai englanniksi tutkmuksenjohtavalle lääkärille Ina Pfeifferille osoitteeseen ipfeiff(a)gwdg.de, jotta he osaavat odottaa lähetystä. Hallituksen tai jalostustoimkunnan jäsenet voivat tarvittaessa auttaa sähköpostin lähettämisessä. Näyte tulee lähettää suoraan tutkimusta johtavalle lääkärille osoitteeseen: PD. DR Ina Pfeiffer - ilmoitus näytteen lähettämisestä osoitteeseen ipfeiff(a)gwdg.de Lisätietoja ja apua tarvittaessa antaa: Saija Tenhunen Yhdistys avustaa verinäytteen lähteyskuluissa, jos koira on ilmoitettu Akita ry:n avoimeen terveysrekisteriin ja SA-diagnoosista on toimitettu yhdistykselle kopio VERINÄYTTEEN LÄHETTÄMINEN KOIRIEN GEENITUTKIMUKSEEN Hannes Lohen johtama koirien geenitutkimus ryhmä kerää koirien verinäytteitä erilaisiin geenitutkimuksiin ja he myös ovat kiinnostuneita keräämään ai-sairaiden kuin terveiden koirien verinäytteitä omiin geenitutkimuksiinsa. Jos haluat osallistua tässä ohjeita sitä varten - 3 ml EDTA-verta, projektissa mukana olevat eläinlääkäriasemat löytyvät täältä. Lähetä näyte osoitteeseen Ranja Eklund/Lohen tutkimusryhmä Lisätietoja koirien geenitutkimuksesta löytyy tästä osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/ Lisätietoja ja apua tarvittaessa antaa: Saija Tenhunen
|
| Viimeksi päivitetty 18.10.2011 13:52 |